ITKP101-Harjoitustyö

IDE-Kiintolevyn asentaminen

Kiintolevyn asentaminen ei ole ollenkaan vaikeaa. Seuraavassa on kerrottu asentamisen eri vaiheet:

1. Ruuvaa auki koneen kotelon ruuvit ja poista kotelo.
2. Kirjoita ylös kiintolevyn päällä lukevat ohjeet ja tarkat tekniset tiedot. Laita talteen kiintolevyn valmistaja, kiintolevyn tarkka tyyppimerkki, jumpperointiohjeet, tiedot kiintolevyn fyysisistä ominaisuuksista eli sektorien, urien, lukupäiden ja sylintereiden lukumäärät ja kiintolevyn tallennuskapasiteetti.
3. Asentaessasi uutta kovalevyä tarkista laitteiden jumpperoinnit. Yhteen IDE-kaapeliin voi liittää kaksi laitetta, joista toinen pitää olla määritelty toimimaan Isäntä-asemana (Master) ja toinen Orja-asemana (Slave). Nämä saa määriteltyä kovalevystä löytyvillä jumppereilla tai dip-kytkimillä. Laitteen päälle on yleensä printattu/painettu ohjeet jumpperoinnista.
4. Jos IDE-kaapeliin tulee vain yksi laite on se jumpperoitava Isäntä (Master) -tilaan, ellei laitteen käyttöohjeessa neuvota toisin.
5. Jos IDE-kaapelissa on ennestään jo yksi laite niin jumpperoi uusi lisättävä laite Orja (Slave) -tilaan ja varmista että vanha laite on Isäntä (Master) -tilassa.
6. Jos laitteet eivät suostu toimimaan yhdessä, Master/Slave-asetuksien vaihtaminen toiseen järjestykseen saattaa auttaa.
7. Asenna kiintolevy koneen kotelosta löytyvään sopivan kokoiseen laajennuspaikkaan. 3.5" kiintolevyt tulevat samankokoiseen paikkaan kuin levykeasema ja suuremmat 5.25" kiintolevyt CD-ROM-asemien kokoiseen paikkaan. Pienemmän 3.5" kiintolevyn voi myös asentaa 5.25" paikkaan, jos hankkii tarkoitukseen sopivan kehikon.
8. Ruuvaa kiintolevy kunnolla kiinni koteloon kiintolevyn sivuilta löytyvien ruuvireikien avulla. Älä käytä liian pitkiä ruuveja, koska ne saattavat yltää kosketuksiin kiintolevyn koneiston kanssa.
9. Yhdistä kiintolevyyn kotelon virtalähteestä tuleva virtajohto. Virtajohto menee liittimeensä vain oikeinpäin.
10. Yhdistä kiintolevy emolevyyn IDE-kaapelilla (lattakaapeli). Kaapeli menee helposti paikalleen väärinpäin. Kaapelin toisessa reunassa on punainen viiva, joka tulee piikin nro1 kohdalle eli virtapiuhan puolelle.
11. Älä vielä sulje koneen koteloa, vaan yritä käynnistää kone. Jos kone ei käynnisty niin todennäköisesti IDE-kaapeli on asennettu väärinpäin . kone sammuksiin ja kaapeli kiinni toisinpäin.
12. Uudet koneet tunnistavat heti käynnistyksen yhteydessä kiintolevyn ja näyttävät sen tiedot näytöllä. Vanhemmissa koneissa täytyy BIOSin setupiin syöttää kovalevyn fyysiset tiedot, jotta sitä päästään käyttämään. Tarvittavat faktat löytyvät kovalevyn päältä.
13. Kiintolevyn löydyttyä on seuraavana vaiheena kiintolevyn osiointi ja formatointi.

Kiintolevyn osiointi

Kiintolevy on osioitava ja alustettava ennen kuin sitä voidaan alkaa käyttää. Ennen osiointia on kuitenkin varmistettava että järjestelmä tunnistaa ja pystyy käyttämään kokonaisuudessaan uuden kiintolevyn kapasiteetin. Erityisesti vanhemmilla tietokoneilla voi olla ongelmia ymmärtää uusia erittäin suurikokoisia kiintolevyjä. Yleisimmät rajat, joiden kohdalla useimmiten tulee vastaan ongelmia:

1. 504 MB
2. 1.97 GB
3. 7.88 GB

BIOS saattaa tunnistaa kiintolevyn minkä tahansa yllämainitun luvun kokoiseksi vaikka todellinen koko olisikin aivan muuta. Useimmiten ongelmana on liian vanha BIOS ja vika voidaan helposti korjata päivittämällä BIOS uudemmaksi versioksi. Joskus BIOSiin ei löydy päivitystä niin pitää turvautua kiintolevyn valmistajan apuun. Valmistajan kotisivulta tai kiintolevyn mukana seuranneelta levykkeeltä löytyy todennäköisesti ohjelma, jonka asentaminen korjaa koko-ongelmat.

Puhekielessä ei tehdä selvää eroa osion ja loogisen levyaseman välillä. Teknisesti niillä on kuitenkin selvä ero: osioita voi olla enintään neljä (niistä Dos-käytössä enintään kaksi), kun taas loogiset levyasemat sisältyvät kaikki jatketun Dos-osion sisälle. Loogista levyasemaa ei voi käyttää koneen käynnistykseen, mutta sitä voi käyttää muuten kuten tavallista levyasemaa.

Osiojako

Kun käyttöjärjestelmä on ladattu, voidaan testata, onnistuuko siirtyminen C: asemalle. Mikäli tämä tuottaa ilmoituksen Invalid drive specification on osiojako tekemättä. Jos siirtyminen onnistuu ja levy antaa epämääräisiä virheilmoituksia, niin osiojako on tehty, mutta levyjä ei ole alustettu. Tällöin jatketaan FORMAT-ohjelmaa käyttämällä. Jos siirtyminen onnistuu ja kiintolevy tuntuu toimivan normaalisti, niin voidaan siirtyä suoraan käyttöjärjestelmän asentamiseen.

Levyosioita (partition) käyttämällä levy voidaan jakaa useaan täysin erilliseen osaan, jotka näyttävät käyttäjältä erillisiltä asemilta. Asennuksen yhteydessä kiintolevylle luodaan FDISK-ohjelmalla osiotaulukko (partition table), joka kertoo, miten osiojako on tehty.

Jos levylle halutaan DOSin lisäksi asentaa esimerkiksi Linux-käyttöjärjestelmä, niin kiintolevystä voidaan varata osa tämän käyttöjärjestelmän käyttöön. Tieto siitä, minkä alueen kiintolevyn pinta-alasta uusi järjestelmä on varannut itselleen, merkitään osiotaulukkoon.

Osiotaulukkoon tulee myös merkintä siitä, mikä osio on ns. aktiivinen. Kun mikro käynnistetään, alkulataus tapahtuu aktiiviseksi merkityltä osiolta. Vain yksi osio kerrallaan voi olla aktiivinen. Ellei mitään osiota ole merkitty aktiiviseksi, kone ei käynnisty kiintolevyltä, mutta toimii levykkeeltä käynnistettynä moitteettomasti.

Kiintolevyn partitiointi eli osiointi

Pienellä kiintolevyllä osiojaosta ei tarvitse välittää lainkaan. Koko levyn kapasiteetti voidaan ottaa käyttöön yhtenä C: asemana. Isojen kovalevyjen (>500 MB) kyseessä ollessa kannattaa harkita osiojakoa.

Mitä suurempi kiintolevyn koko on, niin sitä suuremmaksi kasvaa klusterin eli pienimmän levyllä olevan tilanvarausyksikön koko. Ja mitä suurempi on klusteri, (cluster) niin sitä enemmän tilaa menee hukkaan. Klusterin koko näkyy CHKDSK-komennolla saadusta listauksesta (esim. 2048 bytes in each allocation unit). Levyn kirjanpito kasvaa myös levyaseman koon mukana (CHKDSK-listauksessa esim. 16318 total allocation units on disk). Uudemmissa tiedostojärjestelmissä (NTFS) klusterin koko ei enää riipu levyaseman koosta vaan voidaan suoraan määrittää halutun kokoiseksi.

Esimerkiksi kahden (2) gigatavun kiintolevy, jolla on 25000 tiedostoa joista jokainen aiheuttaa tilanhukkaa keskimäärin 50% yhden varausyksikön klusterin koosta. Käytössä FAT16 (Windows 95) tai FAT32 (Windows 98) -tiedostojärjestelmä. FAT32:sta voidaan käyttää vain yli 512 megatavun osioilla.

Taulukosta voidaan selkeästi päätellä, että FAT16:en käyttäminen yli 500 megatavun osioilla ei ole enää järkevää. FAT32 toimii hyvin 8 gigatavun kokoisiin levyihin saakka. Tämän rajan jälkeen FAT32:en tarvitsema tila klusteritaulukon tallettamiseen kasvaa 2 megatavusta 8 megatavuun, mikä taas saattaa huomattavasti hidastaa levynkäsittelyä. Tämä 8 megatavun tila sisältää osoitteet kaikkiin levyn sisältämään klustereihin ja sitä joudutaankin tutkimaan aina levynkäsittelyoperaatioiden yhteydessä. FAT16:ssa tämä vastaava tilantarve ei koskaan kasva yli 128 kilotavun.

Suosituksena voidaan sanoa, että levylle kannattaa tehdä niin vähän osioita kuin mahdollista, kuitenkin niin monta osiota, että kirjanpidon käyttämä varausyksikkö pysyy mahdollisimman pienenä. Kun osion koko pidetään alle 512 megatavun niin FAT16 käyttämä varausyksikkö pysyy vielä kahdeksan (8) kilon kokoisena tai pienempänä.

Hyvin suunniteltu osiojako pitää kiintolevyn toiminnan nopeana ja vähentää fragmentoitumista. Hyvä yleinen periaate on jättää yksi osio kokonaan käyttöjärjestelmälle, toinen asennettaville ohjelmille ja loput omille tiedostoille. Windows 95/98 mahtuu vielä hyvin n. 500 megatavun kokoiselle partitiolle. Ohjelmistot vaativat huomattavasti enemmän tilaa ja niille kannattaakin varata useampi gigatavu tilaa. Osiojakoa kannattaa harkita riittävän pitkään etukäteen. Kerran tehtyä jakoa ei voi enää jälkikäteen muuttaa ilman, että kaikki kiintolevyllä oleva tieto menetetään.

Kurssin kotisivu